Tänään - pitkästä aikaa - tuntuu siltä, että on jotain kirjoitettavaa. Olen aloittanut uudessa koulussa. Olen viihtynyt todella hyvin ja ala tuntuu omalta. Opiskelu on temmannut mukanaan niim, että tuskin olen kerennyt suoda ajatustakaan ikäville asioille. Ihan hyvä niin. On ihanaa, kun tuntuu siltä, että jotain sellaista elämässä, minkä eteen tekee täysille töitä ja sen tosissaan haluaa saavuttaa.
Ystäväni oli tänään luonani kylässä, yhdessä juotiin viiniä ja juteltiin syntyjä syviä. Ystävässäni yhtä aikaa hienoa ja ikävää on se, että hän käynyt läpi lähestulkoon samanlaisen helvetin, kuin minä itse. Hän oli suhteessa narsistin kanssa melkein neljä vuotta. Ystäväni on yksi vahvimmista ihmisistä, jonka tiedän. Nyt surettaa, sillä ilta päättyi lopulta riitaan, jonka seurauksena ystävä lähti ovet paukkuen. Kiukuttaakin, sillä tuntuu siltä, ettei syy ollut kokonaan minun - toisin kuin kuin hän väitti. "Olet niin saatanan itsekeskeinen." En haluaisi ajatella olevani. Entä sitten jos.. olenkin?
Minua inhottaa ajatella niin. Enkä usko sitä. Puolustusmekanismi, joka kieltää ikävät asiat? Toivottavasti ei. Katselin riittävän kauan todella itsekeskeistä ja negatiivista ihmistä, ja en todellakaan toivo kenellekään sellaista. Minua pelottaa ajatella, että entä jos olenkin muuttunut Narsistin kaltaiseksi. Ollut liian lähellä ja liian kauan. Saanut vaikutteita. En halua olla itsekeskeinen ihminen. Päinvastoin, mielummin olisin sairas yhden läheiseni sijaan niin, etten voisi enää juosta rakastamiani lenkkejä. Mielummin niin.
En haluaisi puhua ystäväni kanssa, koska hänen sanansa loukkasivat todella ja satuttivatkin melkein enemmän, kuin Häijyn lyönti aikaa sitten. Toivon, että hän ottaa yhteyttä ymmärrettyään, että tuli sanottua asioita, joita ei tarkoittunut siksi, että oli ottanut paria lasillista liikaa. Ystävyydestä en kuitenkaan irti päästä, joten ennemmin tai myöhemmin, minä tai hän saa luvan ottaa sen askeleen.
Kohta tulee x määrä vuosia siitä, kun aloin virallisesti seurustella Narsistin kanssa. Vappunahan se oli. Pienessä sievässä ja koko elämä avoinna, maailmoineen kaikkineen. Ja oli niin helppoa olla sokea kaikelle rumuudelle.
Muistan, kuinka istuimme junan rappusilla, minulla hölmön onnellinen hymy naamalla. Farkut varmaan likaantuivat, eivät ne lattiat puhtaita ole. Oltiin menossa hänen luokseen, ja molemmat tiesimme, mihin se johtaisi. Halusinhan minä häntä, aivan uskomattoman paljon. Jännittävän pelottavaa, tuntematon alue ja yksin liikkeellä. Edes kaverit ei tienneet, mihin lähdin.
Aamulla lähdin edellisen illan vaatteissa ensimmäisellä junalla kotiin. Tuntui siltä, että kaikki asemalla olleet tiesivät, näkivät lävitseni ja arvasivat, mistä tulin. Minulle ei muulla ollut merkitystä kuni sillä, että hän lupasi soitella. Ja soittelihan hän, Narsistini.
21 huhtikuu 2012
09 helmikuu 2012
TALVI-ILTA
Nyt on ollut hyvä viikko! Siitä johtuen ei ole oikein tuntunutkaan siltä, että haluaisi tarttua ikäviin asioihin kirjoittamalla niistä. Toinen syy on se, että ne tapahtumat, joista nyt kirjoitan, ovat vaikeita käsitellä. Tätä iltaa olen useasti palannut miettimään ja se leijuu ajatusteni pinnalla liikaakin. Se on ahdistavin muisto, joka minulla Narsistista on.
Narsisti joi. Alkuilta oli mennyt mukavasti, meillä oli viikonlopun ilta aluillaan ja pieni kutkuttava odotus illan lopusta kävi aika ajoin mielessä. Täytyy sanoa, etten edes tarkalleen muista, missä järjestyksessä osa tapahtumista eteni ja tapahtuiko kaikki tosiaan samana iltana - kaipa se muisti koittaa suojella omistajaansa.
Jossain vaiheessa Kulta otti pakastimesta minttuviinapullon. Sydämeni muljahti, en halunnut hänen ottavan viinaa - siitä seurasi aina aggressiivisuus ja vihaisuus. "Yks shotti vaan", hän sanoi. Vastaan ei voinut sanoa. Jonkun ajan kuluttua Kulta käski minut viereensä tietokoneen ääreen. Kyse oli kirjeenvaihdosta vanhan ystäväni kanssa, joka asui Euroopassa. Olin unohtanut kirjautua ulos koneelta. Narsisti kävi usein läpi tekstiviestini ja puhelutietoni, kun en huomannut. Sama koski siis tietokonettakin. Hän oli raivoissaan, syytti minua vieraiden miesten majoittamisesta. Tosi asiassa ystäväni oli kysynyt, voisimmeko tavata jos hän joskus tulisi Suomessa käymään. Vastaukseni kuului: "I'll always find room for you." Ilmeisen kielitaidoton Rakkaani käsitti minun konkreettisesti tarjoavan huonetta.
Häijy joi, joi ja joi minttuviinaansa. Haukkui minua huoraksi, lutkaksi ja saastaiseksi. Hän rikkoi lasin tiskialtaaseen suutuspäissään. Muistan, kuinka hän seisoi keskellä olohuonetta ja esitti läpsivänsä jonkun takapuolta edessään - ja huusi kimeästi muka minun äänelläni ystäväni nimeä säestettynä eroottisilla voihkauksilla. Minä keräsin tavarani ja pakenin rappukäytävään. En ajatellut muuta kuin juoksevani autolle ja ajavani vanhemmilleni - enhän minä ajokunnossa muutaman viinilasillisen jälkeen ollut. Häijy huusi portaikkoon, että jos en tulisi heti takaisin, hän jättäisi minut. Itkien ja täristen palasin takaisin. Hän löi nyrkin läpi eteisen seinästä ja repi minut hiuksistani sohvalle. Kuristi ja painoi tyynyjä vasten. Paniikissa juoksin parvekkeelle ja istuin tuolille kylmään talvi-iltaan rauhoittumaan. Kuulin, kuinka Häijy lukitsi parvekkeen oven. Ajasta en osaa sanoa, mutta vihdoin hänen käskiessä minut takaisin sisään hampaani kalisivat ja käteni olivat kylmästä turrat. Ei minulla ollut pyjamaa enempää päällä.
Hän katsoi elokuvaa ja pakotti minut polvilteni lattialle katsomaan myös. Se oli kauhuelokuva, enkä ole eläessäni katsonut yhtäkään, sillä pelkään niitä. Itkukaan ei enää tullut, muistan kuinka heijasin edestakaisin ja toivoin, että kuolisin mielummin. Taisin sitä häneltä rukoillakin. Että tapa mielummin, en pysty tähän. Kurkkuun sattui kuristaminen ja käsiä vihloi, silmät meinasivat muurautua itkusta umpeen.
Ovikello soi. Menin keittiöön, Häijy avasi oven. Poliisi! Kyselivät, onko kaikki kunnossa. Häijy vakuutti, että on, katsotaan tässä emännän kanssa elokuvaa, pahoitteli jos ääni oli liian kovalla. Kuulin poliisin sanovan, että naapuri oli kuullut huutoa. Häijy huusi minua eteiseen ja mennessäni jalat täristen pieni toivonkipinä heräsi. Toinen poliiseista oli nainen, tummahiuksinen nainen. Hän katsoi suoraan minuun ja minusta tuntui, että hän tiesi. Näkihän sen kuka tahansa, ettei kaikki ollut kunnossa. Vakuutin kuitenkin olevan ja pahoittelin myöskin television liikaa volyymia. Nainen kysyi minulta suoraan, tarvitaanko apua. Pudistin päätäni ja he lähtivät. Se rauhoitti onneksi Häijyäkin, ja sain mennä pelosta täristen nukkumaan.
Nyt kun mietin kaikkea sitä, toivon sydämeni pohjasta, että olisin puhunut sille naispoliisille. Kyllä, auta, minä kuolen tänne vielä joku päivä. Olisi moni asia jäänyt tapahtumatta.
Käteni tärisevät nytkin. Kaiken yksityiskohtainen ajatteleminen saa yhä sydämen pamppailemaan. En muista, mihin aikaan siitä yhteisestä talvestamme tuo tapahtui, tai mitä seuraava päivä toi tullessaan. Niin kuin aiemmin jo totesin, en kirjoita asioista aikajärjestyksessä. Tämä oli pakko saada ulos, jotta olisi helpompi hengittää.
Narsisti joi. Alkuilta oli mennyt mukavasti, meillä oli viikonlopun ilta aluillaan ja pieni kutkuttava odotus illan lopusta kävi aika ajoin mielessä. Täytyy sanoa, etten edes tarkalleen muista, missä järjestyksessä osa tapahtumista eteni ja tapahtuiko kaikki tosiaan samana iltana - kaipa se muisti koittaa suojella omistajaansa.
Jossain vaiheessa Kulta otti pakastimesta minttuviinapullon. Sydämeni muljahti, en halunnut hänen ottavan viinaa - siitä seurasi aina aggressiivisuus ja vihaisuus. "Yks shotti vaan", hän sanoi. Vastaan ei voinut sanoa. Jonkun ajan kuluttua Kulta käski minut viereensä tietokoneen ääreen. Kyse oli kirjeenvaihdosta vanhan ystäväni kanssa, joka asui Euroopassa. Olin unohtanut kirjautua ulos koneelta. Narsisti kävi usein läpi tekstiviestini ja puhelutietoni, kun en huomannut. Sama koski siis tietokonettakin. Hän oli raivoissaan, syytti minua vieraiden miesten majoittamisesta. Tosi asiassa ystäväni oli kysynyt, voisimmeko tavata jos hän joskus tulisi Suomessa käymään. Vastaukseni kuului: "I'll always find room for you." Ilmeisen kielitaidoton Rakkaani käsitti minun konkreettisesti tarjoavan huonetta.
Häijy joi, joi ja joi minttuviinaansa. Haukkui minua huoraksi, lutkaksi ja saastaiseksi. Hän rikkoi lasin tiskialtaaseen suutuspäissään. Muistan, kuinka hän seisoi keskellä olohuonetta ja esitti läpsivänsä jonkun takapuolta edessään - ja huusi kimeästi muka minun äänelläni ystäväni nimeä säestettynä eroottisilla voihkauksilla. Minä keräsin tavarani ja pakenin rappukäytävään. En ajatellut muuta kuin juoksevani autolle ja ajavani vanhemmilleni - enhän minä ajokunnossa muutaman viinilasillisen jälkeen ollut. Häijy huusi portaikkoon, että jos en tulisi heti takaisin, hän jättäisi minut. Itkien ja täristen palasin takaisin. Hän löi nyrkin läpi eteisen seinästä ja repi minut hiuksistani sohvalle. Kuristi ja painoi tyynyjä vasten. Paniikissa juoksin parvekkeelle ja istuin tuolille kylmään talvi-iltaan rauhoittumaan. Kuulin, kuinka Häijy lukitsi parvekkeen oven. Ajasta en osaa sanoa, mutta vihdoin hänen käskiessä minut takaisin sisään hampaani kalisivat ja käteni olivat kylmästä turrat. Ei minulla ollut pyjamaa enempää päällä.
Hän katsoi elokuvaa ja pakotti minut polvilteni lattialle katsomaan myös. Se oli kauhuelokuva, enkä ole eläessäni katsonut yhtäkään, sillä pelkään niitä. Itkukaan ei enää tullut, muistan kuinka heijasin edestakaisin ja toivoin, että kuolisin mielummin. Taisin sitä häneltä rukoillakin. Että tapa mielummin, en pysty tähän. Kurkkuun sattui kuristaminen ja käsiä vihloi, silmät meinasivat muurautua itkusta umpeen.
Ovikello soi. Menin keittiöön, Häijy avasi oven. Poliisi! Kyselivät, onko kaikki kunnossa. Häijy vakuutti, että on, katsotaan tässä emännän kanssa elokuvaa, pahoitteli jos ääni oli liian kovalla. Kuulin poliisin sanovan, että naapuri oli kuullut huutoa. Häijy huusi minua eteiseen ja mennessäni jalat täristen pieni toivonkipinä heräsi. Toinen poliiseista oli nainen, tummahiuksinen nainen. Hän katsoi suoraan minuun ja minusta tuntui, että hän tiesi. Näkihän sen kuka tahansa, ettei kaikki ollut kunnossa. Vakuutin kuitenkin olevan ja pahoittelin myöskin television liikaa volyymia. Nainen kysyi minulta suoraan, tarvitaanko apua. Pudistin päätäni ja he lähtivät. Se rauhoitti onneksi Häijyäkin, ja sain mennä pelosta täristen nukkumaan.
Nyt kun mietin kaikkea sitä, toivon sydämeni pohjasta, että olisin puhunut sille naispoliisille. Kyllä, auta, minä kuolen tänne vielä joku päivä. Olisi moni asia jäänyt tapahtumatta.
Käteni tärisevät nytkin. Kaiken yksityiskohtainen ajatteleminen saa yhä sydämen pamppailemaan. En muista, mihin aikaan siitä yhteisestä talvestamme tuo tapahtui, tai mitä seuraava päivä toi tullessaan. Niin kuin aiemmin jo totesin, en kirjoita asioista aikajärjestyksessä. Tämä oli pakko saada ulos, jotta olisi helpompi hengittää.
30 tammikuu 2012
MUSTASUKKAISUUDESTA
Heti alusta alkaen Narsisti oli mustasukkainen kaikista perheenjäsenistäni ja miespuolisista kavereistani ja ystävistäni. Olin loukkaantunut, sillä tuntui, ettei hän luottanut minuun. Itse uskoin silmät sinisinä kaiken, mitä hän saattoi minulle kertoa tai uskotella. Tänään pestessäni kylpyhuoneen lavuaaria minuun iski ensimmäisen kerran ajatus ja mahdollisuus siitä, ettei Narsisti itse loppujen lopuksi varmaankaan ollut minulle uskollinen. En oikein tiedä, mitä siitä ajatella. Joka tapauksessa, alkuun mietin jopa sitä vaihtoehtoa, ettei lähdetä yrittämäänkään meidän juttumme kanssa sen pidemmälle, sillä en ollut ikinä voinut sietää liiaksi mustasukkaisia tai omistushaluisia ihmisiä. Hän oli kuitenkin hyvä puhumaan minut pyörryksiinkin asti ja selittelemään kaiken oikein päin. Lopulta en enää epäillyt, etteikö kaikki olisi johtunut Hurmaavan entisestä tyttöystävästä, Alexandrasta. Siinä vasta kauhea akka, oli pettänyt Herkkää ja tehnyt tämän elämästä onnetonta. Minussa heräsi oikea hoivavietti ja halu olla se maailman paras tyttöystävä. Sitähän Narsisti halusikin. Hänellä oli uskomaton taito saada kaikki toimimaan halunsa mukaan ja uskomaan likaisimmatkin valheet. Kerran hän itkien vannotti minua jatkamaan elämääni ja ristimään ensimmäisen lapseni hänen mukaansa, jos hänet suvun perinnöllinen sairaus minulta veisi. Kuinka hän haluaisi minun olevan silti onnellinen. Silläkin valheella hän ankkuroi minut entistä tiukemmin kiinni itseensä.
Välini perheeseeni ja ystäviini katkesivat myöhemmin joksikin aikaa kokonaan. Nyt, tätä kirjoittaessani, olemme onneksi saaneet kurottua kiinni menetettyä yhteistä aikaa ja tuntuu siltä, että olemme läheisempiä kuin koskaan. Tähän palaan kuitenkin myöhemmin.
Hyvännäköinen näytti minun mielestäni aina niin upealta, että henkeä salpasi pelkkä hänen katselemisensa. Ja Hurmaava jaksoi kehua minua maasta taivaisiin, kutsua Prinsessaksi ja ylistää ihanuuttani. Samalla hän vähätteli ystäviäni ja perhettäni, oikein nautti ja lähti mukaan kiukkuuni, jos olimme riidelleet kotona. Kaikki se vain ruokki hänen omia tarpeitaan, saada minut irtautumaan omasta elämästäni ja kiinnittyä yhä enemmän häneen. Tuli aika, jolloin en osannut tehdä enää mitään ilman, että ensin kysyin hänen mielipidettään.
Aina välillä Hurmaavan kuoren alka pilkahti esiin Ilkeä ja Häijy, todellinen Narsisti. Näin tapahtui useimmiten silloin, kun hän joi. Ja juominen ei ollut siistiä ja kaunista, sellaista mihin olin kotona tottunut. Hän ei osannut nauttia vain yhtä lasillista viiniä illallisen kanssa, vaan joi kilpaa isänsä kanssa kaljaa. Vanha Ukko oli rekkakuski ja asui kahdestaan Narsistin kanssa, vaikka poika oli jo kauan sitten koulunsa käynyt. Minua ahdisti heidän luonaan. Kalja ja viina virtasivat ja vitsit olivat räävittömiä. Mutta Vanha Ukko oli minulle ystävällinen, rapajuoppoparka. Minä opin pelkäämään juomista, sillä lähes poikkeuksetta Hurmaava muuttui silloin Häijyksi ja Agressiiviseksi. Aluksi ne olivat vain sanoja, myöhemmin mukaan tulivat sekä fyysinen että henkinen väkivalta.
Juodessaan ja lopulta humalassa Narsisti alisti minua kaikin tavoin. Hän haukkui minua huoraksi ja saamattomaksi lutkaksi, joka oli kuitenkin joka käänteessä häntä varmasti pettänyt. Useimmiten illat päättyivät siihen, että minä polvillani anelin anteeksiantoa ja lupasin parantaa tapani tai muuttua. En muista itkeneeni koskaan elämässäni yhteensä yhtä paljon, kuin noina aikoina. Äidin soittaessa ja kysellessä kuulumisia minulla oli aina flunssa, vaikka olin vain itkusta turta.
Seuraavana aamuna Narsisti itse pyysi aina anteeksi ja lupasi, ettei sama enää toistu. Niin kävi joka kerta, ja sama toistui siitä huolimatta joka kerta. Annoin aina anteeksi. Vielä tänäkään päivänä en pysty jäämään ravintolaan tai ystäväni illanistujaisiin, jos joku juo mielestäni liikaa ja alkaa käyttäytyä uhkaavasti. Juoksen kuin pakokauhuinen jänis kotiin.
Tänäänkin on hyvä päivä. Eilen illalla ahdistus hyökkäsi niin, ettei sitä olisi ennalta aavistanut. Itku ja onneton olohan siinä tulivat, teki mieli soittaa äidille ja olla taas hetken pikkutyttö. Aamulla näytti taas valoisammalta ja ulkona paistoi aurinko. Kävin pitkällä kävelyllä ja ostoksilla ystäväni kanssa. Minusta on ihanaa käydä ruokakaupassa ja ostaa vain kaikkea sellaista, mistä itse eniten pidän.
- Halla
Välini perheeseeni ja ystäviini katkesivat myöhemmin joksikin aikaa kokonaan. Nyt, tätä kirjoittaessani, olemme onneksi saaneet kurottua kiinni menetettyä yhteistä aikaa ja tuntuu siltä, että olemme läheisempiä kuin koskaan. Tähän palaan kuitenkin myöhemmin.
Hyvännäköinen näytti minun mielestäni aina niin upealta, että henkeä salpasi pelkkä hänen katselemisensa. Ja Hurmaava jaksoi kehua minua maasta taivaisiin, kutsua Prinsessaksi ja ylistää ihanuuttani. Samalla hän vähätteli ystäviäni ja perhettäni, oikein nautti ja lähti mukaan kiukkuuni, jos olimme riidelleet kotona. Kaikki se vain ruokki hänen omia tarpeitaan, saada minut irtautumaan omasta elämästäni ja kiinnittyä yhä enemmän häneen. Tuli aika, jolloin en osannut tehdä enää mitään ilman, että ensin kysyin hänen mielipidettään.
Aina välillä Hurmaavan kuoren alka pilkahti esiin Ilkeä ja Häijy, todellinen Narsisti. Näin tapahtui useimmiten silloin, kun hän joi. Ja juominen ei ollut siistiä ja kaunista, sellaista mihin olin kotona tottunut. Hän ei osannut nauttia vain yhtä lasillista viiniä illallisen kanssa, vaan joi kilpaa isänsä kanssa kaljaa. Vanha Ukko oli rekkakuski ja asui kahdestaan Narsistin kanssa, vaikka poika oli jo kauan sitten koulunsa käynyt. Minua ahdisti heidän luonaan. Kalja ja viina virtasivat ja vitsit olivat räävittömiä. Mutta Vanha Ukko oli minulle ystävällinen, rapajuoppoparka. Minä opin pelkäämään juomista, sillä lähes poikkeuksetta Hurmaava muuttui silloin Häijyksi ja Agressiiviseksi. Aluksi ne olivat vain sanoja, myöhemmin mukaan tulivat sekä fyysinen että henkinen väkivalta.
Juodessaan ja lopulta humalassa Narsisti alisti minua kaikin tavoin. Hän haukkui minua huoraksi ja saamattomaksi lutkaksi, joka oli kuitenkin joka käänteessä häntä varmasti pettänyt. Useimmiten illat päättyivät siihen, että minä polvillani anelin anteeksiantoa ja lupasin parantaa tapani tai muuttua. En muista itkeneeni koskaan elämässäni yhteensä yhtä paljon, kuin noina aikoina. Äidin soittaessa ja kysellessä kuulumisia minulla oli aina flunssa, vaikka olin vain itkusta turta.
Seuraavana aamuna Narsisti itse pyysi aina anteeksi ja lupasi, ettei sama enää toistu. Niin kävi joka kerta, ja sama toistui siitä huolimatta joka kerta. Annoin aina anteeksi. Vielä tänäkään päivänä en pysty jäämään ravintolaan tai ystäväni illanistujaisiin, jos joku juo mielestäni liikaa ja alkaa käyttäytyä uhkaavasti. Juoksen kuin pakokauhuinen jänis kotiin.
Tänäänkin on hyvä päivä. Eilen illalla ahdistus hyökkäsi niin, ettei sitä olisi ennalta aavistanut. Itku ja onneton olohan siinä tulivat, teki mieli soittaa äidille ja olla taas hetken pikkutyttö. Aamulla näytti taas valoisammalta ja ulkona paistoi aurinko. Kävin pitkällä kävelyllä ja ostoksilla ystäväni kanssa. Minusta on ihanaa käydä ruokakaupassa ja ostaa vain kaikkea sellaista, mistä itse eniten pidän.
- Halla
28 tammikuu 2012
KUINKA KAIKKI ALKOI
Se, miten Narsistin kanssa tapasimme, on yksi iso luku koko tarinassa. Nuorempana sitä oli tapana miettiä kavereiden kanssa, kuinka olisi mahtavaa tavata Se Tyyppi vaikka kaupan kassalla, vanhoissa verkkareissa tukka sekaisin ja meikittä maitoa ostamassa ja silti kuulla, kuinka näytti kauniimmalta kuin kukaan muu. No, se meni aika lailla niin.
Olinhan minä pistänyt Hyvännäköisen merkille jo aiemmin. Hänet tunsivat kaikki, sillä hän oli se, joka ei pelännyt avata suutaan ja olla eri mieltä. Hän keräsi huomiota tempauksillaan, jotka saivat osan nauramaan ja osan suuttumaan. Hänestä kumpusi sellainen itsevarmuus, joka sai minun polveni veteliksi. Kun ensimmäisen kerran puhuimme, en ollut käynyt useampaan päivään suihkussa, naamani oli mudan ja noen peitossa ja silmäpussit suuremmat kuin viikon ostokset sisältävät kauppakassit. Hän kuitenkin kysyi: "Mitäs Prinsessalle saisi olla?". Se oli ensimmäinen kerta, kun tuntui, että maailmani pysähtyi. Sen jälkeen seuraavina vuosina se pysähtyi useastikin, tai aika ainakin. En kyennyt vastaamaan mitään niin järkevää ja vaikuttavaa, kuin olin useasti etukäteen miettinyt ja päässäni pyöritellyt. Sinä iltana päädyimme useamman tilanteen ja tehtävän johdosta toistemme seuraan, halusin hänen viereensä nukkumaan, tuntea sen saman sähköisen jännitteen kuin aiemmin päivällä. Hänellä oli maailman vihreimmät silmät.
Tunsin olevani enemmän elossa kuin koskaan aiemmin. Hyvännäköinen oli ajatuksissani jatkuvasti. Kun hän sitten otti minuun ensimmäisen kerran yhteyttä, olin mennä ilosta sykkyrälle. Minä pidin hänestä, hän piti minusta! Kaikkien suloisten kohteliaisuuksien joukosta korvaani särähti ainoastaan se, kun hän sanoi minun olevan hänen. Silloin vielä nauroin ja sanoin, etten kuulu kenellekään eikä kukaan minua omista, mutta treffeille voin kyllä lähteä. Myöhemmin tuntui, että alusta saakkahan se olisi pitänyt kuulla ja nähdä. Minun kohdallani kulunut fraasi rakkauden sokaisemisesta todellakin päti.
Kun ensimmäisen kerran menimme hänen luokseen, minua jännitti. Hyvännäköistä ei, hän oli itsevarma ja melkein röyhkeä. En aio mennä yksityiskohtiin sen tarkemmin, mutta seksistä ja suhteemme intiimistä puolesta tulen kyllä pintapuolisesti kertomaan, sillä se on tärkeä osa kokonaisuutta. Narsistille seksi oli vallan väline, niin ikävältä kuin se tuntuukin ymmärtää. Joka tapauksessa, ensimmäinen ilta ja olen toivoa täynnä. Se oli upeaa. Hän oli Hurmaava ja Haluttava, teki kaiken juuri niinkuin nuori tyttö voi salaa mielessään toivoa. Se ei ollut ensimmäinen kertani, mutta erilainen kuin mikään muu.
Niin minä rakastuin Narsistiin.
Olen miettinyt kirjoitettuani ensimmäisen kerran, että oliko tämä hyvä idea sittenkään. Entä jos asioiden muistelu ja ajatusten ja tunteiden purkaminen pitääkin minut entistä tiukemmin Narsistissa kiinni? Kuten voi huomata, on minulla hänestä hyviäkin muistoja. Nyt on kulunut vuosi ja kuukausi siitä, kun viimeisen kerran puhuimme. Sinä aikana olen yrittänyt unohtaa, vihata, katkeroitua, rakastua uudelleen toiseen, raataa itseni hengiltä, nukkua loputtomiin ja olla tyhjäkin. Kaikki ne ovat auttaneet, mutta tuntuu siltä, että minun tarvitsee saada kaikki se, mikä vielä mielessäni on ulos jonnekin, jottei se enää voisi palata ajatuksiini.
Suosittelen lämpimästi lukemaan Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren kirjan Sata tapaa tappaa sielu. Siihen he ovat koonneet narsismin uhrien kertomuksia ja jonkin verran tietoa narsismista yleensä. Kirja on kivuliasta luettavaa sellaiselle, joka tietää, mistä uhrit puhuvat. Mutta minua sekin auttoi.
Muuten tänään on hyvä päivä. Ulkona on kirpeän kylmä ja aamulla kävin salilla tekemässä hyvän treenin. Jääkaapissa odottaa pullo kylmää valkoviiniä, enkä voisi toivoa muuta kuin oman kodin hiljaisuutta ja turvallista rauhaa, kun ulkona ilta pimenee.
- Halla
Olinhan minä pistänyt Hyvännäköisen merkille jo aiemmin. Hänet tunsivat kaikki, sillä hän oli se, joka ei pelännyt avata suutaan ja olla eri mieltä. Hän keräsi huomiota tempauksillaan, jotka saivat osan nauramaan ja osan suuttumaan. Hänestä kumpusi sellainen itsevarmuus, joka sai minun polveni veteliksi. Kun ensimmäisen kerran puhuimme, en ollut käynyt useampaan päivään suihkussa, naamani oli mudan ja noen peitossa ja silmäpussit suuremmat kuin viikon ostokset sisältävät kauppakassit. Hän kuitenkin kysyi: "Mitäs Prinsessalle saisi olla?". Se oli ensimmäinen kerta, kun tuntui, että maailmani pysähtyi. Sen jälkeen seuraavina vuosina se pysähtyi useastikin, tai aika ainakin. En kyennyt vastaamaan mitään niin järkevää ja vaikuttavaa, kuin olin useasti etukäteen miettinyt ja päässäni pyöritellyt. Sinä iltana päädyimme useamman tilanteen ja tehtävän johdosta toistemme seuraan, halusin hänen viereensä nukkumaan, tuntea sen saman sähköisen jännitteen kuin aiemmin päivällä. Hänellä oli maailman vihreimmät silmät.
Tunsin olevani enemmän elossa kuin koskaan aiemmin. Hyvännäköinen oli ajatuksissani jatkuvasti. Kun hän sitten otti minuun ensimmäisen kerran yhteyttä, olin mennä ilosta sykkyrälle. Minä pidin hänestä, hän piti minusta! Kaikkien suloisten kohteliaisuuksien joukosta korvaani särähti ainoastaan se, kun hän sanoi minun olevan hänen. Silloin vielä nauroin ja sanoin, etten kuulu kenellekään eikä kukaan minua omista, mutta treffeille voin kyllä lähteä. Myöhemmin tuntui, että alusta saakkahan se olisi pitänyt kuulla ja nähdä. Minun kohdallani kulunut fraasi rakkauden sokaisemisesta todellakin päti.
Kun ensimmäisen kerran menimme hänen luokseen, minua jännitti. Hyvännäköistä ei, hän oli itsevarma ja melkein röyhkeä. En aio mennä yksityiskohtiin sen tarkemmin, mutta seksistä ja suhteemme intiimistä puolesta tulen kyllä pintapuolisesti kertomaan, sillä se on tärkeä osa kokonaisuutta. Narsistille seksi oli vallan väline, niin ikävältä kuin se tuntuukin ymmärtää. Joka tapauksessa, ensimmäinen ilta ja olen toivoa täynnä. Se oli upeaa. Hän oli Hurmaava ja Haluttava, teki kaiken juuri niinkuin nuori tyttö voi salaa mielessään toivoa. Se ei ollut ensimmäinen kertani, mutta erilainen kuin mikään muu.
Niin minä rakastuin Narsistiin.
Olen miettinyt kirjoitettuani ensimmäisen kerran, että oliko tämä hyvä idea sittenkään. Entä jos asioiden muistelu ja ajatusten ja tunteiden purkaminen pitääkin minut entistä tiukemmin Narsistissa kiinni? Kuten voi huomata, on minulla hänestä hyviäkin muistoja. Nyt on kulunut vuosi ja kuukausi siitä, kun viimeisen kerran puhuimme. Sinä aikana olen yrittänyt unohtaa, vihata, katkeroitua, rakastua uudelleen toiseen, raataa itseni hengiltä, nukkua loputtomiin ja olla tyhjäkin. Kaikki ne ovat auttaneet, mutta tuntuu siltä, että minun tarvitsee saada kaikki se, mikä vielä mielessäni on ulos jonnekin, jottei se enää voisi palata ajatuksiini.
Suosittelen lämpimästi lukemaan Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren kirjan Sata tapaa tappaa sielu. Siihen he ovat koonneet narsismin uhrien kertomuksia ja jonkin verran tietoa narsismista yleensä. Kirja on kivuliasta luettavaa sellaiselle, joka tietää, mistä uhrit puhuvat. Mutta minua sekin auttoi.
Muuten tänään on hyvä päivä. Ulkona on kirpeän kylmä ja aamulla kävin salilla tekemässä hyvän treenin. Jääkaapissa odottaa pullo kylmää valkoviiniä, enkä voisi toivoa muuta kuin oman kodin hiljaisuutta ja turvallista rauhaa, kun ulkona ilta pimenee.
- Halla
27 tammikuu 2012
HEI
Ensimmäisen tekstin kirjoittaminen on ollut vaikeaa. Sormet ovat käyneet näppäimillä useasti, mutta uskallus ei olekaan riittänyt. Itsellenihän minä tätä kirjoitan, joten miksi moinen haloo?
Viimeinen vuosi on ollut yhtä uskaltamista. En mene siihen nyt, sillä en itsekään tiedä, miten pitkälle se uskaltaminen oikein jaksaa kantaa. Tämän blogin (tai minulle enemminkin päiväkirjan) aloittaminen on yksi iso askel.
Nimeäni en halua kertoa, enkä tarkemmin kodistani tai läheisistäni. Joten käytän nimimerkkiä Halla. Syy siihen, miksi ylipäätään kirjoitan, on puhtaasti omaksi parhaakseni. En varsinaisesti usko rakentavani tunnettua ja julkisuushakuista blogia, vaan omien pohdintojen ja ajatusten terapiakenttää. Toivon myös, että siitä, mitä täällä kirjoitan, olisi apua joillekin sellaisille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse olin (ja olen osittain edelleen). En kirjoita lämpimikseni enkä sympatiapisteitä kerätäkseni, vaan toipuakseni. Toipumista on monenlaista ja toivonkin tämän auttavan minua tavalla, joka minulle henkilökohtaisesti sopii.
Kirjoittaminen ei varmastikaan tule etenemään kronologisesti tai edes millään tavalla järkevästi, vaan juuri siten ja sellaisena, kuin asiat mieleeni tulevat. Tulen kirjoittamaan hyvistä ja huonoista päivistä, sillä niihin minä aikani jaan. Hyvä päivä alkaa siitä, kun nousu sängystä on helppoa ja ilma ulkona kevyttä hengittää. Huonot ovatkin sitten huonoja.
Kaikki alkoi kolme vuotta sitten, kun tutustuin Narsistiin. Siitä tähän päivään on pitkä tie, mutta toivon voivani auttaa itseäni ja ehkä jotakuta muutakin sillä, kuinka kerron, miten Hurmaava ja Kohtelias muuttui Ilkeäksi ja Häijyksi. Siinä sivussa minä kalpenin Eloisasta ja Iloisesta Nöyräksi ja Surulliseksi. Hän on siis tämän tosielämän tarinan Häijy, minä Nöyrä.
Viimeinen vuosi on ollut yhtä uskaltamista. En mene siihen nyt, sillä en itsekään tiedä, miten pitkälle se uskaltaminen oikein jaksaa kantaa. Tämän blogin (tai minulle enemminkin päiväkirjan) aloittaminen on yksi iso askel.
Nimeäni en halua kertoa, enkä tarkemmin kodistani tai läheisistäni. Joten käytän nimimerkkiä Halla. Syy siihen, miksi ylipäätään kirjoitan, on puhtaasti omaksi parhaakseni. En varsinaisesti usko rakentavani tunnettua ja julkisuushakuista blogia, vaan omien pohdintojen ja ajatusten terapiakenttää. Toivon myös, että siitä, mitä täällä kirjoitan, olisi apua joillekin sellaisille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse olin (ja olen osittain edelleen). En kirjoita lämpimikseni enkä sympatiapisteitä kerätäkseni, vaan toipuakseni. Toipumista on monenlaista ja toivonkin tämän auttavan minua tavalla, joka minulle henkilökohtaisesti sopii.
Kirjoittaminen ei varmastikaan tule etenemään kronologisesti tai edes millään tavalla järkevästi, vaan juuri siten ja sellaisena, kuin asiat mieleeni tulevat. Tulen kirjoittamaan hyvistä ja huonoista päivistä, sillä niihin minä aikani jaan. Hyvä päivä alkaa siitä, kun nousu sängystä on helppoa ja ilma ulkona kevyttä hengittää. Huonot ovatkin sitten huonoja.
Kaikki alkoi kolme vuotta sitten, kun tutustuin Narsistiin. Siitä tähän päivään on pitkä tie, mutta toivon voivani auttaa itseäni ja ehkä jotakuta muutakin sillä, kuinka kerron, miten Hurmaava ja Kohtelias muuttui Ilkeäksi ja Häijyksi. Siinä sivussa minä kalpenin Eloisasta ja Iloisesta Nöyräksi ja Surulliseksi. Hän on siis tämän tosielämän tarinan Häijy, minä Nöyrä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)