Heti alusta alkaen Narsisti oli mustasukkainen kaikista perheenjäsenistäni ja miespuolisista kavereistani ja ystävistäni. Olin loukkaantunut, sillä tuntui, ettei hän luottanut minuun. Itse uskoin silmät sinisinä kaiken, mitä hän saattoi minulle kertoa tai uskotella. Tänään pestessäni kylpyhuoneen lavuaaria minuun iski ensimmäisen kerran ajatus ja mahdollisuus siitä, ettei Narsisti itse loppujen lopuksi varmaankaan ollut minulle uskollinen. En oikein tiedä, mitä siitä ajatella. Joka tapauksessa, alkuun mietin jopa sitä vaihtoehtoa, ettei lähdetä yrittämäänkään meidän juttumme kanssa sen pidemmälle, sillä en ollut ikinä voinut sietää liiaksi mustasukkaisia tai omistushaluisia ihmisiä. Hän oli kuitenkin hyvä puhumaan minut pyörryksiinkin asti ja selittelemään kaiken oikein päin. Lopulta en enää epäillyt, etteikö kaikki olisi johtunut Hurmaavan entisestä tyttöystävästä, Alexandrasta. Siinä vasta kauhea akka, oli pettänyt Herkkää ja tehnyt tämän elämästä onnetonta. Minussa heräsi oikea hoivavietti ja halu olla se maailman paras tyttöystävä. Sitähän Narsisti halusikin. Hänellä oli uskomaton taito saada kaikki toimimaan halunsa mukaan ja uskomaan likaisimmatkin valheet. Kerran hän itkien vannotti minua jatkamaan elämääni ja ristimään ensimmäisen lapseni hänen mukaansa, jos hänet suvun perinnöllinen sairaus minulta veisi. Kuinka hän haluaisi minun olevan silti onnellinen. Silläkin valheella hän ankkuroi minut entistä tiukemmin kiinni itseensä.
Välini perheeseeni ja ystäviini katkesivat myöhemmin joksikin aikaa kokonaan. Nyt, tätä kirjoittaessani, olemme onneksi saaneet kurottua kiinni menetettyä yhteistä aikaa ja tuntuu siltä, että olemme läheisempiä kuin koskaan. Tähän palaan kuitenkin myöhemmin.
Hyvännäköinen näytti minun mielestäni aina niin upealta, että henkeä salpasi pelkkä hänen katselemisensa. Ja Hurmaava jaksoi kehua minua maasta taivaisiin, kutsua Prinsessaksi ja ylistää ihanuuttani. Samalla hän vähätteli ystäviäni ja perhettäni, oikein nautti ja lähti mukaan kiukkuuni, jos olimme riidelleet kotona. Kaikki se vain ruokki hänen omia tarpeitaan, saada minut irtautumaan omasta elämästäni ja kiinnittyä yhä enemmän häneen. Tuli aika, jolloin en osannut tehdä enää mitään ilman, että ensin kysyin hänen mielipidettään.
Aina välillä Hurmaavan kuoren alka pilkahti esiin Ilkeä ja Häijy, todellinen Narsisti. Näin tapahtui useimmiten silloin, kun hän joi. Ja juominen ei ollut siistiä ja kaunista, sellaista mihin olin kotona tottunut. Hän ei osannut nauttia vain yhtä lasillista viiniä illallisen kanssa, vaan joi kilpaa isänsä kanssa kaljaa. Vanha Ukko oli rekkakuski ja asui kahdestaan Narsistin kanssa, vaikka poika oli jo kauan sitten koulunsa käynyt. Minua ahdisti heidän luonaan. Kalja ja viina virtasivat ja vitsit olivat räävittömiä. Mutta Vanha Ukko oli minulle ystävällinen, rapajuoppoparka. Minä opin pelkäämään juomista, sillä lähes poikkeuksetta Hurmaava muuttui silloin Häijyksi ja Agressiiviseksi. Aluksi ne olivat vain sanoja, myöhemmin mukaan tulivat sekä fyysinen että henkinen väkivalta.
Juodessaan ja lopulta humalassa Narsisti alisti minua kaikin tavoin. Hän haukkui minua huoraksi ja saamattomaksi lutkaksi, joka oli kuitenkin joka käänteessä häntä varmasti pettänyt. Useimmiten illat päättyivät siihen, että minä polvillani anelin anteeksiantoa ja lupasin parantaa tapani tai muuttua. En muista itkeneeni koskaan elämässäni yhteensä yhtä paljon, kuin noina aikoina. Äidin soittaessa ja kysellessä kuulumisia minulla oli aina flunssa, vaikka olin vain itkusta turta.
Seuraavana aamuna Narsisti itse pyysi aina anteeksi ja lupasi, ettei sama enää toistu. Niin kävi joka kerta, ja sama toistui siitä huolimatta joka kerta. Annoin aina anteeksi. Vielä tänäkään päivänä en pysty jäämään ravintolaan tai ystäväni illanistujaisiin, jos joku juo mielestäni liikaa ja alkaa käyttäytyä uhkaavasti. Juoksen kuin pakokauhuinen jänis kotiin.
Tänäänkin on hyvä päivä. Eilen illalla ahdistus hyökkäsi niin, ettei sitä olisi ennalta aavistanut. Itku ja onneton olohan siinä tulivat, teki mieli soittaa äidille ja olla taas hetken pikkutyttö. Aamulla näytti taas valoisammalta ja ulkona paistoi aurinko. Kävin pitkällä kävelyllä ja ostoksilla ystäväni kanssa. Minusta on ihanaa käydä ruokakaupassa ja ostaa vain kaikkea sellaista, mistä itse eniten pidän.
- Halla
30 tammikuuta 2012
28 tammikuuta 2012
KUINKA KAIKKI ALKOI
Se, miten Narsistin kanssa tapasimme, on yksi iso luku koko tarinassa. Nuorempana sitä oli tapana miettiä kavereiden kanssa, kuinka olisi mahtavaa tavata Se Tyyppi vaikka kaupan kassalla, vanhoissa verkkareissa tukka sekaisin ja meikittä maitoa ostamassa ja silti kuulla, kuinka näytti kauniimmalta kuin kukaan muu. No, se meni aika lailla niin.
Olinhan minä pistänyt Hyvännäköisen merkille jo aiemmin. Hänet tunsivat kaikki, sillä hän oli se, joka ei pelännyt avata suutaan ja olla eri mieltä. Hän keräsi huomiota tempauksillaan, jotka saivat osan nauramaan ja osan suuttumaan. Hänestä kumpusi sellainen itsevarmuus, joka sai minun polveni veteliksi. Kun ensimmäisen kerran puhuimme, en ollut käynyt useampaan päivään suihkussa, naamani oli mudan ja noen peitossa ja silmäpussit suuremmat kuin viikon ostokset sisältävät kauppakassit. Hän kuitenkin kysyi: "Mitäs Prinsessalle saisi olla?". Se oli ensimmäinen kerta, kun tuntui, että maailmani pysähtyi. Sen jälkeen seuraavina vuosina se pysähtyi useastikin, tai aika ainakin. En kyennyt vastaamaan mitään niin järkevää ja vaikuttavaa, kuin olin useasti etukäteen miettinyt ja päässäni pyöritellyt. Sinä iltana päädyimme useamman tilanteen ja tehtävän johdosta toistemme seuraan, halusin hänen viereensä nukkumaan, tuntea sen saman sähköisen jännitteen kuin aiemmin päivällä. Hänellä oli maailman vihreimmät silmät.
Tunsin olevani enemmän elossa kuin koskaan aiemmin. Hyvännäköinen oli ajatuksissani jatkuvasti. Kun hän sitten otti minuun ensimmäisen kerran yhteyttä, olin mennä ilosta sykkyrälle. Minä pidin hänestä, hän piti minusta! Kaikkien suloisten kohteliaisuuksien joukosta korvaani särähti ainoastaan se, kun hän sanoi minun olevan hänen. Silloin vielä nauroin ja sanoin, etten kuulu kenellekään eikä kukaan minua omista, mutta treffeille voin kyllä lähteä. Myöhemmin tuntui, että alusta saakkahan se olisi pitänyt kuulla ja nähdä. Minun kohdallani kulunut fraasi rakkauden sokaisemisesta todellakin päti.
Kun ensimmäisen kerran menimme hänen luokseen, minua jännitti. Hyvännäköistä ei, hän oli itsevarma ja melkein röyhkeä. En aio mennä yksityiskohtiin sen tarkemmin, mutta seksistä ja suhteemme intiimistä puolesta tulen kyllä pintapuolisesti kertomaan, sillä se on tärkeä osa kokonaisuutta. Narsistille seksi oli vallan väline, niin ikävältä kuin se tuntuukin ymmärtää. Joka tapauksessa, ensimmäinen ilta ja olen toivoa täynnä. Se oli upeaa. Hän oli Hurmaava ja Haluttava, teki kaiken juuri niinkuin nuori tyttö voi salaa mielessään toivoa. Se ei ollut ensimmäinen kertani, mutta erilainen kuin mikään muu.
Niin minä rakastuin Narsistiin.
Olen miettinyt kirjoitettuani ensimmäisen kerran, että oliko tämä hyvä idea sittenkään. Entä jos asioiden muistelu ja ajatusten ja tunteiden purkaminen pitääkin minut entistä tiukemmin Narsistissa kiinni? Kuten voi huomata, on minulla hänestä hyviäkin muistoja. Nyt on kulunut vuosi ja kuukausi siitä, kun viimeisen kerran puhuimme. Sinä aikana olen yrittänyt unohtaa, vihata, katkeroitua, rakastua uudelleen toiseen, raataa itseni hengiltä, nukkua loputtomiin ja olla tyhjäkin. Kaikki ne ovat auttaneet, mutta tuntuu siltä, että minun tarvitsee saada kaikki se, mikä vielä mielessäni on ulos jonnekin, jottei se enää voisi palata ajatuksiini.
Suosittelen lämpimästi lukemaan Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren kirjan Sata tapaa tappaa sielu. Siihen he ovat koonneet narsismin uhrien kertomuksia ja jonkin verran tietoa narsismista yleensä. Kirja on kivuliasta luettavaa sellaiselle, joka tietää, mistä uhrit puhuvat. Mutta minua sekin auttoi.
Muuten tänään on hyvä päivä. Ulkona on kirpeän kylmä ja aamulla kävin salilla tekemässä hyvän treenin. Jääkaapissa odottaa pullo kylmää valkoviiniä, enkä voisi toivoa muuta kuin oman kodin hiljaisuutta ja turvallista rauhaa, kun ulkona ilta pimenee.

27 tammikuuta 2012
HEI
Ensimmäisen tekstin kirjoittaminen on ollut vaikeaa. Sormet ovat käyneet näppäimillä useasti, mutta uskallus ei olekaan riittänyt. Itsellenihän minä tätä kirjoitan, joten miksi moinen haloo?
Viimeinen vuosi on ollut yhtä uskaltamista. En mene siihen nyt, sillä en itsekään tiedä, miten pitkälle se uskaltaminen oikein jaksaa kantaa. Tämän blogin (tai minulle enemminkin päiväkirjan) aloittaminen on yksi iso askel.
Nimeäni en halua kertoa, enkä tarkemmin kodistani tai läheisistäni. Joten käytän nimimerkkiä Halla. Syy siihen, miksi ylipäätään kirjoitan, on puhtaasti omaksi parhaakseni. En varsinaisesti usko rakentavani tunnettua ja julkisuushakuista blogia, vaan omien pohdintojen ja ajatusten terapiakenttää. Toivon myös, että siitä, mitä täällä kirjoitan, olisi apua joillekin sellaisille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse olin (ja olen osittain edelleen). En kirjoita lämpimikseni enkä sympatiapisteitä kerätäkseni, vaan toipuakseni. Toipumista on monenlaista ja toivonkin tämän auttavan minua tavalla, joka minulle henkilökohtaisesti sopii.
Kirjoittaminen ei varmastikaan tule etenemään kronologisesti tai edes millään tavalla järkevästi, vaan juuri siten ja sellaisena, kuin asiat mieleeni tulevat. Tulen kirjoittamaan hyvistä ja huonoista päivistä, sillä niihin minä aikani jaan. Hyvä päivä alkaa siitä, kun nousu sängystä on helppoa ja ilma ulkona kevyttä hengittää. Huonot ovatkin sitten huonoja.
Kaikki alkoi kolme vuotta sitten, kun tutustuin Narsistiin. Siitä tähän päivään on pitkä tie, mutta toivon voivani auttaa itseäni ja ehkä jotakuta muutakin sillä, kuinka kerron, miten Hurmaava ja Kohtelias muuttui Ilkeäksi ja Häijyksi. Siinä sivussa minä kalpenin Eloisasta ja Iloisesta Nöyräksi ja Surulliseksi. Hän on siis tämän tosielämän tarinan Häijy, minä Nöyrä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)